Nykyinen yhdistysrahoituksen malli on tullut tiensä päähän.
Rahaa kierrätetään kerroksesta toiseen, ja lopulta se työ, joka oikeasti vaikuttaa ihmisiin, jää liian pienelle osuudelle. Byrokratia syö vaikuttavuutta. Tämä ei ole enää mielipide, vaan käytännössä näkyvä ongelma.
On aika kääntää logiikka toisin päin.
Ajatus on yksinkertainen: raha kohdistetaan sinne, missä työ tehdään. Paikallisyhdistyksille korvataan suoraan ne toimenpiteet, joilla syntyy mitattavaa vaikutusta. Ei raskaita välikäsiä, ei loputonta raportointia, vaan selkeä yhteys tekemisen ja rahoituksen välillä.
Tämä ei tarkoita keskusjärjestöjen poistamista, vaan niiden roolin tarkentamista. Suunnittelu ja koordinointi kuuluvat edelleen niille. Mutta toteutus tapahtuu siellä, missä ihmiset ovat – paikallisyhdistyksissä, arjessa, kontaktipinnassa.
Muutospaine on jo olemassa. Rahoittajat vaativat yhä selvemmin konkreettisia tuloksia: kuinka moni liikkuu enemmän, kuinka moni pääsee mukaan toimintaan, mitä rahalla oikeasti saadaan aikaan. Pelkät hankesuunnitelmat ja hallinnollinen työ eivät enää riitä.
Tässä on paikallisyhdistysten paikka. Ne tavoittavat ihmiset, joihin muut eivät yllä. Ne madaltavat kynnystä lähteä liikkeelle – joskus kirjaimellisesti ensimmäisten kymmenien metrien tasolla. Ne rakentavat yhteisöjä, jotka pitävät ihmiset mukana.
Nyt käynnissä oleva pilottihanke pyrkii testaamaan mallia, jossa tämä työ tunnistetaan ja siitä myös maksetaan. Esimerkiksi Suomi Liikkeelle -ohjelman kaltaisissa kokonaisuuksissa paikallisyhdistykset voisivat itse suunnitella ja toteuttaa toimintaa – ja saada siitä suoran korvauksen. Budjettia on, mutta ratkaisevaa on, miten se kohdennetaan.
Tämä ei ole pieni säätö. Tämä on rakenteellinen muutos.
Jos riittävän moni yhdistys lähtee mukaan, syntyy voima, jota ei voi ohittaa. Silloin ei enää kysytä, pitäisikö mallia muuttaa – vaan miten nopeasti se tehdään.
Yksi suuri muutos tarvitaan myös yhdistyksien ajattelutavassa:
Yhdistykset eivät ole tottuneet ajattelemaan toimintaansa arvontuottajina.
Mikäli tätä ajattelua ei muuteta, mikään ei toimi.
”Joku” on myös todennut, että yhä harvempia ajattelee olevansa yhdistyksen jäsen, vaan kokee itsensä asiakasnäkökulmasta;” saan palveluita jäsenmaksun maksettuani”. Mutta sen pohtiminen on uuden kirjoituksen paikka.
Nyt kysymys kuuluu: jäädäänkö odottamaan, vai lähdetäänkö rakentamaan uutta mallia itse?
Kimmo